Läntisessä tanssin aluekeskuksessa kohdataan lapset ja seniorit.
Zodiakissa järjestetään ammattilaiskurssi ’Tanssi ja kamera’.
Kuopiossa marraskuun tanssiensi-illan tarjoaa Tanssiteatteri Minimi.
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen alueella tapahtuu tanssin saralla joka laidalla.
Pohjoisessa ohjelmistossa kansainvälisiä vierailuja ja festivaaliesiintymisiä.
Avustus tanssin aluekeskuksille: Opetusministeriön tanssin aluekeskuksille myöntämän avustuksen hakuaika päättyy 1.11. Haettavana on saman suuruinen summa kuin vuonna 2006 eli yhteensä 600 000 €. Päätökset myönnetyistä avustuksista tehdään kevään 2007 aikana.
²²²²²²²²
Läntisen tanssin aluekeskus: Turkulainen pitkän linjan tanssitaiteilija ja –vaikuttaja Satu Tuittila viettää 20-vuotisjuhliaan talvella 2006. Satumainen ilta koostuu kahdesta soolosta sekä Niina Airaksisen tekemästä dokumentaarisesta videosta. Lokakuussa Satu Tuittila kiertää myös maakunnan kirjastoja yhdessä runoilija Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa Runon ja Tanssin ilta-ohjelmistolla.
Kolmiosainen seminaarisarja esitysten ammattimaisesta tuottamisesta, yleisötyöstä ja markkinoinnista päättyy. Marraskuun käsitellään vielä taide-esitysten markkinointiviestintää sekä pressi-ja mainoskuvien ottamista seminaariosiolla ’Kuva ja tuhat sanaa’ 23.11.
Tanssiteatteri ERI toteuttaa tanssin yleisötyötä erityiskohderyhmänään seniorit. Vanhainkotiin ja päiväkeskuksiin suuntautuvien vierailujen anti on teatterisihteeri Veera Laurilan mukaan se että kohderyhmä saa niistä henkistä sisältöä, uusia kokemuksia, silmäniloa ja yhteisöllisiä elämyksiä.
Aurinkobaletin yleisötyön kohteena ovat lapset ja nuoret. Satu no.3 on koreografi Urmas Poolametsin ironinen kuvaus erään kylän elämästä mullistavien aatteiden kurimuksessa. Ihmeellinen kultakala (kor. Poolamets) tarjoaa opettavaisen tarinan kaikille yli 2-vuotiaille.
Lisätietoja: www.l-tanssi.fi ja Jaana Lämsä 0400-546 012
²²²²²²²²
Zodiak – Uuden tanssin keskus / Helsingin tanssin aluekeskus on tuotantopartnerina Liikkeellä marraskuussa –nykytanssifestivaalilla, kun koreografi Kirsi Monnin uutuusteos Lichtweg – Friedenplatz kantaesitetään 3.11.2006 osana festivaalin ohjelmistoa. Lichtweg – Friedenplatz on koreografisia konventioita haastava teospari, joka koostuu koreografin omasta soolosta sekä karismaattisten tanssijoiden Katri Soinin, Joona Halosen ja Vera Nevanlinnan tulkitsemasta triosta. Kirsi Monni tunnetaan etsijänä ja tutkivana taiteilijana, jonka edellistä teosta on luonnehdittu yhdeksi suomalaisen nykytanssin historian merkkipaaluksi.
Marraskuussa Zodiakissa järjestetään myös odotettu ammattilaiskurssi Tanssi ja kamera, jossa hollantilainen videontekijä Lot Siebe ja suomalainen Riikka Theresa Innanen opettavat tanssijoille ja koreografeille mm. kamerankäyttöä, kuvakerrontaa ja leikkausta. Kurssin aikana osallistujat valmistavat myös pienet opintotyöt. Tarkoituksena on edistää suomalaista tanssivideokulttuuria ja tarjota uusia työkaluja ammattilaisille.
Zodiakin yleisötyö jatkuu sekä räätälöityjen työpajojen että koreografi Anu Rajalan vetämän kurssin muodossa
Lisätietoja www.zodiak.fi ja tiedottaja Outi Järvinen 09-694 4948.
²²²²²²²²
Itäisen tanssin aluekeskus:
Tanssikuukautena marraskuu huipentuu Itä-Suomessa Yksin Sateessa? Soolo/duo-tanssifestivaaliin, joka järjestetään Joensuussa 16.-18.11.2006. Pohjois-Karjalan tanssin aluekeskuksen järjestämä Yksin Sateessa? 2006 on viidettä kertaa järjestettävä uuden tanssin, improvisaation ja fyysisen taiteen festivaali. Festivaalin teema on origin - alkuperä. Miten tai mihin ihmisenä ja taiteilijana kiinnityn taiteessani, teoissani, tanssissani, valinnoissani. Improvisaatiossa? Yhteiskunnassa? Festivaalin kokonaisohjelma löytyy osoitteesta
http://www.pktanssikeskus.net/yksinsateessa/
Kuopiossa marraskuun tanssiensi-illan tarjoaa Tanssiteatteri Minimi. Ari Nummisen teos Odysseia viidelle miestanssijalle on ensi-illassa 10.11. Sotkulla. Teoksesta lisää tietoja www.minimi.fi
Pohjois-Karjalan tanssin keskuksella on käytössään Taidekeskus Ahjon Koksi-sali ajalla 7.10.-30.11. Ohjelmassa on mukana mm. Koksin keskiviikot, kontakti-improvisaatiojamit, kontakti-improvisaation tiivis viikonloppu, Tanssiva Perhe ja ammattilaisten harjoitustunnit.
Lisätietoja: http://www.tanssinaluekeskuskuopio.fi/ ja Vilja Ruokolainen 050-5816300050 5816 300
²²²²²²²²
Festivaali, ensi-iltoja, 10-v juhlanäytös ja esitysvierailut pääosissa Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen alueella.
Päijät-Hämeessä tapahtuu marraskuussa tanssin saralla joka laidalla. Hollolassa ja Lahdessa 29.10. - 5.11.2006 nyt jo kolmatta kertaa järjestettävä kansainvälinen kansantanssi- ja musiikkitapahtuma Hollo ja Martta –festivaali, kokoaa estradille tänä vuonna lapset ja nuoret. Hollo ja Martta – festivaalien kaksi ryhmää vierailevat myös Helsingin Kanneltalossa torstaina 2.11. Taiteen perusopetuksen yhteistyöseminaari Taide perusoikeudeksi järjestetään Lahdessa 9.-10.11.2006. Seminaari pohtii mm. poikien taidekasvatusta. Tanssiryhmä Tsuumi vierailee Lahden kaupunginteatterissa ke 22.11. Illassa ovat mukana teokset Neiti Huhtikuu ja Huuma!
Pirkanmaalla Tanssiteatteri Mobita/Danscon syksyn kantaesitys Pieniä pääosia (kor. Jyrki Karttunen) saa ensi-iltansa 15.11. Hällä-näyttämöllä. Maamme eturivin koreografeihin lukeutuvan Jyrki Karttunen on saavuttanut runsaasti kansainvälistä menestystä. 28.11. Tanssiteatteri MD:n vieraana Hällä-näyttämöllä nähdään Norrdans Ruotsista. Petronio (NY), Shropshire (Amsterdam), Forsberg (Härnösand) ja Dietz (Amsterdam) ovat luoneet NorrDansille kuusi koreografiaa. Tamperelainen Just Jazz –ryhmä täyttää tänä syksynä pyöreät 10 vuotta. Juhlan kunniaksi tanssitaan jälleen, ilta I am ... Just Jazz nähdään Hällä-näyttämöllä 26.-27.11. Illan koreografeina ovat Matt Mattox (Bill Evans), Reija Wäre ja koreografit vuosien varrelta.
Keski-Suomessa vuosittain järjestettävä Verstas - avoin tila liikkeelle ja keskustelulle –tapahtuma tuo yleisön eteen taiteen ammattilaisten työtä prosessissa. Tänä vuonna teemana on Yhteisö ja tanssi. Verstaan yhteisötanssitapahtuma 8.-9.12. Esittävän taiteen ammattilaisille suunnattu Vuorovaikutukseen yhteisön kanssa -työpaja on 2.-3. ja 8.12. Jyväskylässä. Tanssitaiteilija Reijo Kelan ohjaamassa työpajassa etsitään keinoja liikeajatusten ja tanssi-ilmaisun selittämiseen ja jakamiseen.
Lisätietoja: http://www.pirkanmaantanssinkeskus.fi ja Piia Kulin: 050-552 1138
²²²²²²²²
Pohjoisen tanssin aluekeskuksen ohjelmistossa kansainvälisiä vierailuja ja festivaaliesiintymisiä.
JoJo - Oulun Tanssin Keskuksen ohjelmistossa nähdään marraskuun alussa Englantilaisen tanssija-koreografin Jonathan Burrowsin ja italialaisen säveltäjän Matteo Fargionin hauska ja tarkka teos Both Sitting Duet, jossa miehet istuvat tuoleissaan lähes koko esityksen ajan. Heidän liikkuvat raajansa tuottavat ääniä ja rytmin, joita voi verrata sävellykseen. Kiitelty teos on kiertänyt 17 maassa saatuaan ensi-iltansa Brysselissä vuonna 2002.
Tanssija-näyttelijä Sami Henrik Haapalan esitys- ja tanssiklubi ’Indie Oulu’ nähdään Oulun taidemuseolla ja ravintola Never Grow Oldissa perjantaina 10.11. Esitys pohjautuu elokuvien Blade Runner, Minority Report ja Scanner Darkly kirjoittajan Philip K. Dickin teksteihin. Taidemuseon klubi on osa taidemuseon uuden näyttelyn ’Vastakertomuksia’ avajaisia.
Kampaamo Kardemummassa sekoittuvat satu ja todellisuus ja eri satujen henkilöt esiintyvät yhdessä. Tanssisadun kohderyhmänä ovat esikoululaiset ja ala-asteikäiset. Kampaamo Kardemumman on ohjannut Oulun kaupungin teatterilta Anniina Rokka ja koreografista vastaavat Sanna Hirvaskari, Mia Lappalainen, Irene Räty, Teemu Tuohimaa ja Maria Ylönen. Kampaamo Kardemummaan liittyy myös koululaisryhmille suunnattuja työpajoja.
Arkangelilainen tanssitaiteilija Nikolai Sethnev pitää kymmenen tunnin kontakti-improvisaatiokurssin tanssin ammattilaisille Oulussa 17.-19.11. Kurssi koostuu mm.erilaisista harjoituksista, kuten oman kehon fyysisestä ja henkisestä kuuntelemisesta, kehon voimallisuuden löytämisestä ja huoltamisesta, miten löytää yhteinen painopiste liikkua ja tanssia yhdessä.
Kansantanssiteatteri Rimpparemmi osallistuu marraskuun alussa Ruotsin Kiirunassa järjestettäville Rallarfesten –festivaaleille. Kansantanssiteatterin ohjelmistossa on Suomalaista ja Unkarilaista kansantanssia. Rallarfesten –festivaali Kiirunassa 3. - 5.11.2006.
Routa
Koreografi Mikko Orpanan viimeisestä Generaattori-työstä Jäämeri– Tanssia kylmässä maisemassa on vielä kaksi esitystä Generaattorilla. Jäämeri on eskimoiden, jääkarhujen, hylkeiden ja valaiden maailma sekä satunnaisten matkailijoiden, joiden elämä ei mahdu keskuslämmitettyjen asumusten piiriin. Teoksessa tanssivat Kirsi Saastamoinen, Maria Kananen, Anne Koutonen sekä Mikko Orpana. Musiikin on säveltänyt ja sen esittää esityksessä Taito Hoffren. Ensi-ilta oli 20.10.2006 Generaattorilla. Jäljellä olevat esitykset tänään ti 31.10. ja huomenna ke 1.11.2006 klo 19. Tuotanto Generaattori ja Routa.
Tiina-Maria Pölkin hauska koreografia Lahjattomat saa ensi-iltansa 3.11.2006. Lahjattomat -tanssiteos on tarina niistä jouluista, jolloin saat yhden ainoan paketin aattoiltana ja senkään sisältö ei täysin vastaa odotuksiasi! Roudan tuottama tanssiesityksen ensi-ilta on osa Roudan yritysiltaa ja se on vapaasti tilattavissa sen jälkeen mihin tahansa juhlatilaisuuteen.
Lauantaina 11.11.2006 klo 13 Generaattorilla nähdään Teatterikorkeakoulun rehtorin, Paula Tuovisen uusi sooloteos REvenge, jonka teemana on kosto. Teos käsittelee kostoa henkilökohtaisen nöyryytyksen pohjalta ja pohtii koston oikeutusta. Teos avaa koston teeman henkilökohtaisesta yleiseen ja kysyy onko kostolla mittakaavaa, jossa se olisi oikeutettu ja miten ymmärrys ja anteeksianto on mahdollinen. Tuovisen teoksen yhteydessä esitetään Teemu Määttäsen videoteos Seuraavalla kerralla, joka tutkii tanssijan liikkeen toistoa ja sen kautta ihmisen kineettistä muistia.
Tanssiteatteri Minimin hauska Absolut Finland ja Tanssin aluekeskus Kuopion tuottama Suoja nähdään Kajaanissa 1.12. Absolut Finland on kahden miehen tanssillinen myyntipuhe Suomesta ja sen tarjoamasta näennäisestä exotiikasta. Esityksen katu-uskottava liikemateriaali on tanssija-koreografi-kaksikon Antti Lahden ja Tuomas Juntusen käsialaa, jotka myös itse esiintyvät keskeisissä rooleissa. Suoja-teoksessa käsitellään ihmisen tarvetta suojautua todellisia ja toisinaan myös epätodellisia uhkia vastaan. Teos ei pyri alleviivaamaan tematiikkaansa vaan antaa katsojalle tulkinnan ja oman kokemuksen vapauden. Teoksen koreografia ja ohjaus Sannamaria Kärkkäinen, lavalla Tommi Kainulainen, Reetta Hyvärinen, Sannamaria Kärkkäinen ja Antti Lahti.
Routa järjestää vielä kaksi terapeuttisen tanssin tuntia syksyllä 2006, su 19.11. ja 10.12. klo 9-11. Kouluttajana toimii TtM, psyk.esh Teija Ravelin. Loppuvuoden tunnit toteutuvat, joten erillistä ilmoittautumista ei enää tarvita. Tervetuloa Generaattorille vielä kahtena sunnuntaiaamuna!
Lisätietoja: www.pohjoinentanssinaluekeskus.fi ja Piia Piippo: 050-553 4838